tiberias1

Raamatun kaupunkeja rakentumassa

Jerusalemin ja Bethelemin lisäksi voit käydä Fisucraftissa tutustumassa uusiin Raamatusta tuttuihin paikkoihin. Kaupungit ovat rakentajien tulkintoja millaiselta Jeesuksen ajan ympäristöissä olisi saattanut olla, mutta niitä on myös laadittu saatavilla olevien historiallisten kuvausten pohjalta. Kaupungit ovat myös maantieteellisesti suurinpiirtein niillä kohdin kuin ne oikeastikin olivat, ainoastaan välimatkat ovat Minecraftissa lyhyempiä kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Jos historiallinen rakentaminen kiinnostaa, voit myös tulla mukaan kaupunkien rakennusporukkaan.

 

Jeriko

Jerikon kaupunki on yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Sen tiedetään olevan olleen olemassa jo 8000 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Jeriko tunnettiin masiivisista muureista, jotka tunnetaan Vanhan Testamentin kertomuksessa Joosuan kirjasta jossa muurit sortuivat torvien soiton voimasta (Joos 3). Uudessa Testamentissa Jeesuksen kerrotaan käyneen Jerikossa (Mark 10, Luuk 19) ja myös vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta Jerikoon vievä tie esiintyy kertomuksen näyttämönä (Luuk 10)

Fisucraftissa Jerikossa näkyy tunnistettava kaksiosainen muuri. Ainakaan vielä eivät muurit ole sortuneet…

/warp jeriko

 

jeriko2
jeriko3

jeriko4

jeriko2

Kapernaum

Kapernaum on muinainen kaupunki Genessaretin järven pohjoisrannalla.  Raamatun mukaan Jeesus asui kaupungissa ainakin jonkin aikaa, opetti synagogassa ja teki myös  ihmetekoja. Kapernaum oli myös Jeesuksen opetuslasten Pietarin, Jaakobin, Johanneksen ja Andreaksen kotipaikka.

/warp kapernaum

 

kapernaum2

kapernaum3

Emmaus

Emmaus on Jerusalemin länsipuolella oleva pieni kylä joka on tutuin Luukkaan evankeliumin kertomuksesta kuinka Jeesuksen kuoleman jälkeen kaksi opetuslasta matkustaa kohti Emmausta ja Jeesus liittyy heidän seuraansa niin, etteivät nämä ensin tunnusta häntä (Luuk 24).

/warp emmaus

emmaus1

Tiberias

Tiberias oli Jeesuksen aikana uunituore Galilean pääkaupunki jonka Herodes Antipas perusti vuonna 20. Tiberias sijaitsi Galileanjärven rannalla mutta Uuden Testamentin kertomuksissa se ei mainittavimmin esiinny eikä ole tietoa kävikö Jeesus tai hänen opetuslapsensa siellä.

/warp tiberias

tiberias2

 

tiberias4

tiberias3

 

Osittain valmiina on myös Gennesaretinjärvi ja siitä laskeva Jordanvirta, sekä Kuolleenmeren pohjoisosa. Kartalta löytyy myös pikku yllätyksiä joihin voi törmätä,  esim Qumran josta arkeologit ovat löytäneet vanhoja Raamatun katkelmia hyvin säilöttynä.

galileanjarvi

 

jordan2

lipunryöstö2

Ilmoittaudu lipunryöstöön 6.8.

Fisucraft on mukana kirkon ständillä Assemblyssa joka pidetään 4.-7.8. Messukeskuksessa.

La 6.8. klo 15-17 pidetään lipunryöstön haastekilpailu. Tampereella samaan aikaan järjestettävä Bittileiri on vastapuolena omalla joukkueellaan ja sinä voit ilmoittautua toiseen joukkueeseen.

Lipunryöstö käydään Fisucraftin serverillä ja mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautunutta. Lipunryöstö striimataan Kirkon Twitch-kanavalle joten voit seurata sitä suorana.

Tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille ennen pelin alkua.

Ilmoittautuminen: lähetä pelaajanimesi osoitteeseen fisucraft.net@gmail.com